
Piruettilusikat ja balancerit tehokäyttöön
Piruettilusikka, piruettilauta, spinneri - rakkaalla lapsella on monta nimeä
Nyt kun jäälle ei pääse, luistelijan harjoittelussa korostuu monipuolinen oheisharjoittelu. Piruettilusikka on yksi luistelijan tärkeimmistä harjoitteluvälineistä. Sillä voi harjoitella ilman jäätä esim. piruetteja, askelsarjoja, hyppyjä ja alastuloja. Säännöllisellä harjoittelulla voi kehittyä nopeasti tasapainon säilyttämisessä, painonsiirroissa esim. hypyissä, askeleissa sekä rotaatiossa ja rotaationopeudessa.
Taitojen karttuessa kannattaa tutustua myös Balanceriin
Pure Icen valikoimassa on Edean ja suomalaisen Pro-Balancen piruettilusikoita. Kun taidot kasvavat, osa luistelijoista kokee mielekkääksi siirtymisen kuperampiin, korkeampiin piruettilusikoihin, joita kutsutaan myös balancereiksi. Suomessa kehitetyn kotimaisen tuotteen nimi on Jame-Balancer. Balancer on nimensä mukaisesti tasapainon kehittämiseen tarkoitettu väline, jota voi käyttää kuten piruettilusikkaa. Lisäksi balancerilla voi yhdistää tasapaino-, lihaskunto- ja voimistelu-/jumppatreenejä toisiinsa. Blanceria asetetaan jalkojen (yhden tai molempien), kämmenien, kyynärvarsien tai pakaroiden alle tasapainoharjoituksissa. Erilaisten harjoitusvälineiden, kuten keppien, pallojen, keilojen, hernepussien, kuminauhojen, levytankojen jne. avulla harjoittelusta saa entistä monipuolisempaa.
Jame-Balancerin päälle on olemassa myös lisäosa Jame-Soft, joka tuo lisää haastetta keskivartalon hallintaa ja lihaskuntoa kehittäviin harjoituksiin. Varsinkin jalkaterän ja nilkan pienet lihakset vahvistuvat vaahtomuosen Jame-Softin kanssa harjoitellessa.
Harjoitteluvinkkejä valmentajalta ja nettivideoista
Useimmat luistelijat käyttäjät piruettilusikoita harjoituksissa ja samoja harjoitteita voi tehdä myös kotona. Jos kuitenkin kaipaa vaihtelua tai lisähaasteita, harjoitteluvinkkejä löytyy mm. kotimaisen valmistajan Pro-Balancen sivulta: www.pro-balance.fi.
Myös instagramissa on paljon videoita. Kannattaa tsekata ainakin hurjan piruettilusikkataiturin Guillermon instatili guillermogomezskater sekä Etelä-Vantaan Taitoluistelijoiden hyvä tasapainotreeni:Näytä tämä julkaisu Instagramissa.Tänään otetaan Jame Balancerit tai tutummin piruettilusikat esiin. Oheisharkkaa voi tehdä tosi monipuolisesti kuten meidän huipputaitava Rosaliina ohjeistaa. Harjoitteet sopii sekä yksäreille että muokkareille! #evttreenivinkki #etelävantaantaitoluistelijat #oheisharjoittelu #karantreeni Henkilön Etelä-Vantaan Taitoluistelijat (@evtluistelijat) jakama julkaisu
Näytä tämä julkaisu Instagramissa.El video de #retospinnerhelya ha Cruzado todo el mundo 🤪🤪. @helya_skate @edeaskates @patinaje_artium @patinajeocana Henkilön ⒼⓊⒾⓁⓁⒺⓇⓜⓄ ⒼⓄⓜⒺⓏ ⒸⓄⓇⓇⒺⒶⓈ (@guillermogomezskater) jakama julkaisu
Alusta - mitä laittaa piruettilusikan alle harjoitellessa?
Jotta lattia ei naarmuunnu, kannattaa ainakin parkettilattia suojata piruettilusikalla harjoitellessa. Vaihtoehtoja suojaksi on paljon: työtuolin tai syöttötuolin alle tarkoitettu lattiansuojus, reilun kokoinen tarjotin, kirjoitusalusta tai vaikkapa hyllylevy. Vain mielikuvitus on rajana. Tärkeintä on, että alusta on sopivan liukas, eikä sen pienestä kulumisesta tule harmitusta. Jos piruettilusikalta hyppää pois alastuloa harjoitellessa, mahdollisimman ohut alusta on hyvä, jottei alustan reunan päälle hyppäämisestä tule haaveria.
On myös laakeripiruettilautoja, joilla harjoitellessa lattia ei ole koetuksella, ja niillä voikin harjoitella alustasta riippumatta. Tuntuma niissä ei kuitenkaan ole niin samanlainen kuin jäällä luistimen kanssa, sillä laakeripiruettilauta ei keinu eikä tasapainoa tarvitse siten hakea ihan niin paljon kuin piruettilusikkaa käytettäessä.